torstai 4. heinäkuuta 2013

Väriä taloon!

Kirjaston sistustaminen alkoi keväällä, kun rakennustyöt ja talon tekniset säädöt oli saatu päätökseen, ja se jatkuu edelleen. Sisätilojen hillittyihin sävyihin on kalusteiden myötä ilmestynyt monenlaista väriä. Lastenosaston satuhuone Tilkku on piste i:n päällä.
Kirjastotalon sisustuksen on suunnitellut arkkitehti Karola Sahi. Tärkeimmät kalustetoimittajat ovat Isku Oy, Martela Oy ja Sarkop AS. Tuolit, pöydät ja kaapit ovat lähes kaikki paikoillaan, kirjahyllyjä odotellaan vielä. Ne asennetaan heinäkuun aikana ja muutto alkaa elokuun alussa. Sen arvioidaan kestävän noin kolme viikkoa.
Kirjasto avataan yleisölle syyskuun puolivälissä.





















perjantai 22. helmikuuta 2013

Hankeryhmä työmaakäynnillä

Kirjastotalon hankeryhmään kuuluvat:

- luottamushenkilöiden edustajina Olli Sironen (puheenjohtaja), Matti-Pekka Parkkinen ja Maija Rusanen
- teknisen toimialan edustajina Jukka Oikari, Paula Kokkonen ja Markku Pöllänen
- kirjaston edustajana Tapani Boman (hankeryhmän sihteeri)
- projektipäällikkö Pekka Kurki (Pöyry CM Oy)
- rakennustöiden valvoja Hannu Järveläinen (YH Itä-Savo Oy)

Hankeryhmä teki 20.2.2013 tutustumiskäynnin rakennustyömaalla.

Rakennustyöt ovat loppuvaiheessa. Mattotyöt valmistuvat tällä viikolla, seinien maalauksen viimeistely on
meneillään ja loppusiivous on aloitettu. Vihreitä palvelupisteitä asennetaan parhaillaan paikoilleen.

Suunnitelman mukaan rakennus luovutetaan tilaajalle 5.3.2013. Sen jälkeen ovat vuorossa laitteiden toimintakokeet ja säädöt sekä kalusteiden asentaminen. Pihatyöt tahdään valmiiksi toukokuussa.

Tämä blogi aloitettiin tasan vuosi sitten, 22.2.2012. Silloin kirjaston tontti oli tyhjä ja lumen peitossa. Nyt talo on lähes valmis. Hanke on edennyt nopeasti ja tehokkaasti.













perjantai 25. tammikuuta 2013

Talo tammikuun auringossa


Työt ovat edenneet aikataulun mukaisesti ja hanke on pysynyt kustannusarviossa. Myös työmaan turvallisuus on hoidettu erinomaisesti, tapaturmia ei ole sattunut.

Maalaustyöt ovat lähes valmiit ja sisäovet ja -ikkunat on asennettu paikoillaan. Meneillään ovat mm. pääportaan betonivalun tasoitus, mattotyöt sekä kaiteiden ja IV-koneiden asennus.

Rakennustöiden loppu alkaa jo häämöttää. Talossa on vielä paljon rakennusmateriaalia ja työvälineitä, mutta niiden pois raivaaminen ja siivous on aloitettu.

Kun tilat ovat valmiit, tehdään tarpeelliset tarkastukset, mittaukset ja laitteiden säädöt.  Kalusteiden asentaminen tapahtuu touko-kesäkuussa ja muutto loppukesän aikana. Uuden kirjaston avajaiset ovat syyskuussa 2013.


















perjantai 21. joulukuuta 2012

Verkko on jo viritetty


Talon ulkoasu lähestyy lopullista muotoaan. Ulkoseinän graafinen verkko on paikallaan Brahenkadun puoleisella seinällä ja Asemantien puolella sitä kiinnitetään parhaillaan. Verkossa on Savolinnan seutuun ja kulttuuriin liittyviä kuvia. Sen on suunnitellut taiteilija Aimo Katajamäki.

Sisällä pääportaikko on valettu valmiiksi ja muotit purettu. Myös hissi on asennettu paikoilleen.
Meneillään olevia työvaiheita ovat seinien tasoitus ja maalaus, sprinkler- ja ilmastointiasennukset sekä kosteiden tilojen vesieristykset ja laatoitukset.

Alakertaan on rakennettu neljä "konttia", joihin sijoitetaan lasten monitoimitila, lastenosaston työhuone, pelihuone ja palautusautomaatti sekä infopiste ja kahvio.

Sisustussuunnittelu on edennyt rinnan rakennustöiden kanssa. Laitteista ja automaateista on jo hankintapäätös ja irtokalusteista on saatu tarjoukset. Sisustussuunnittelusta vastaa arkkitehti Karola Sahi.